Kuva Elli Lähdesmäestä.
Teksti: Emilia Nivukoski  |  Kuvat: Maija-Liisa Laitila

Sateenkaarivärejä ja glitteriä – harrastajasta yrittäjäksi

Kurikassa uskalletaan yrittää: alueellamme toimii yli 1700 yritystä. Jotta tilanne pysyisi jatkossakin yhtä hyvänä, myös nuorten on innostuttava yrittäjyyden mahdollisuuksista. Kurikan kaupungin elinkenotoimi päättikin tänä keväänä maksaa uusille 4H- ja NY-yrittäjille pääomaa yrityksen perustamiseen.

Elli Lähdesmäki oli ensimmäinen nuori yrittäjä, joka haki kaupungin tarjoamaa pääomaa. ”Hakeminen oli helppoa ja nopeaa”, Lähdesmäki kertoo. ”Olin yhteydessä oman alueeni 4H-yhdistykseen, otin selvää 4H-yrittäjyydestä ja juttelin Kurikan kaupungin yritysasiamiehen kanssa. Sitten olinkin jo valmis perustamaan yrityksen ja hakemaan pääomaa kaupungilta.”

Apua on tarjolla paljon, jos sitä ymmärtää ja uskaltaa pyytää.

Aloitteleva yrittäjä harkitsi aluksi myös muita yritysmuotoja, mutta päätyi lopulta 4H-yrittäjäksi sen turvallisuuden vuoksi. ”Siinä on ihmisiä ympärillä auttamassa. Mielestäni on tärkeää, että ei jää yksin uuden ja vieraan asian kanssa.”

Meikkipalveluita moneen lähtöön

Lähdesmäen liikeidea pohjautuu hänen harrastukseensa, meikkaamiseen. ”Meikkaan ihmisiä ja opetan heitä itseään meikkaamaan. Voin järjestää kursseja tai tulla vierailemaan erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin”, nuori yrittäjä kertoo. ”Esimerkiksi polttareihin voisi sopia yhteinen meikkaustuokio tai yllätyssynttäreille päivänsankarin meikkaaminen.”

Ellin Instagram-tili kindalikemakeup on täynnä yhä näyttävämpiä silmämeikkejä: välillä silmissä hehkuvat sateenkaaren värit, toisinaan glitteritähdet ja timantit. ”Räväkköjen ja rohkeiden meikkien lisäksi olen kiinnostunut myös ihan perusmeikkaamisesta. Haluan kuunnella asiakkaiden mielipiteitä ja toteuttaa juuri heidän näköisiään meikkejä”, Lähdesmäki korostaa. ”Erikoisten meikkien lisäksi toivon voivani opettaa myös meikkaamisen perusteita, kuten meikkipohjan tai kulmakarvojen tekemistä.”

Kuva Elli Lähdesmäestä.
Lähdesmäki haaveilee viestinnän opinnoista ja niiden yhdistämisestä meikkibisnekseen.

Nuoruuden innolla eteenpäin

Nuoren yrittäjän arkeen kuuluu yrittäjyyden lisäksi paljon muutakin. ”Toimin valmentajana kilpacheerleadingissa edustusjunioreille ja klassikkojoukkueelle sekä valmennusvastaavana. Olen myös jaoston hallituksessa ja käyn paljon Suomen Cheerleadingliiton koulutuksissa. Kun kunnon kisasesonki alkaa, olen menossa ihan aamusta iltaan”, Lähdesmäki kertoo. ”Nyt luen myös pääsykokeisiin. Olen hakenut Vaasan yliopistoon opiskelemaan viestintätieteitä.”

Tulevaisuudessa kunnianhimoinen nuori nainen toivoisikin voivansa yhdistää viestinnän opinnot ja meikkibisneksen ja löytävänsä niiden kautta unelmatyönsä. ”Tällä hetkellä tuntuu, että niin moni asia kiinnostaa, etten osaa nimetä unelmatyötäni. Joka tapauksessa toivoisin sen liittyvän sekä viestintään että meikkaamiseen.”

Meikkibisnes on maailmalla jo isoa, mutta Suomessa vasta hiljalleen heräilevä ala. Elli haluaisikin kouluttautua tulevaisuudessa lisää nimenomaan ulkomailla. Kouluttautumisen lisäksi yrittäjällä on tarkoitus alkaa markkinoida ja laajentaa toimintaansa. ”Jos saisin päättää, tekisin töitä aamusta iltaan”, Elli naurahtaa. ”Tervetuloa siis meikattavaksi!”

Kuva Elli Lähdesmäestä.
Kurikan lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Elli kehuu erityisesti alueen yhteisöllisyyttä.

Uusi yrittäjä tarvitsee ideoita ja sisua – ja hippusellisen apua

Saadakseen Kurikan kaupungin elinkeinotoimen myöntämän pääoman, nuorten yrittäjien tulee käydä esittelemässä liikeideansa asiantuntijoille Leijonanluola-tyyppisesti. Ellin mukaan tapaaminen oli hyödyllinen ja opettavainen. ”Tilanne ei ollut yhtään niin pelottava kuin voisi ajatella. Sain paljon vinkkejä, apuja ja kannustusta”, Lähdesmäki rohkaisee.

Tärkeintä on lopulta uskaltaa tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Hänellä on myös vinkit muille nuorille yrittäjyydestä haaveileville: ”Tarvitset selvän suunnitelman siitä, mitä teet ja miten teet. Tärkeintä on kuitenkin lopulta uskaltaa tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ajattelematta liikaa, mitä muut ajattelevat. Apua on tarjolla paljon, jos sitä ymmärtää ja uskaltaa pyytää.”

Lue lisää kaupungin tarjoamasta pääomasta täältä.