Teksti: Jussi-Pekka Kurikka ja Maija-Liisa Laitila  |  Kuvat: Jussi-Pekka Kurikka

Pop up -Formu tuo yrityspalvelut lähelle yrittäjää

Muutaman vuoden ajan Kurikan kaupungin yrityspalvelut ovat järjestäneet kaikille ilmaisia Pop up -Formu tapahtumia Jalasjärvellä ja Jurvassa. Näille pisteille on saanut tulla käymään kuka tahansa yrittäjä tai yritystoiminnasta kiinnostunut henkilö.

Viime syksystä saakka pop up -toiminnasta on vastannut yritysasiamies Jussi-Pekka Kurikka. Hän on lisännyt tapahtumien määrää ja tänä keväänä niitä järjestetään Jurvassa ja Jalasjärvellä 12 kertaa. Jalasjärvellä pop up -piste on ABC:llä ja Jurvassa Lounasravintola Kotoosassa  perjantaisin klo 12.00–16.00

Jussi-Pekka Kurikan mukaan Pop up -Formulle on ollut tarvetta, sillä yrittäjät ovat kiireisiä, eivätkä välttämättä ehdit Kurikkaan toimistolle, jos heitä jokin asia mietityttää, ”siksi tällainen konsepti kehitettiin, että olisimme mahdollisimman hyvin yrittäjän tavoitettavissa.” Lisäksi pop up -pisteiden on tarkoitus vähentää kynnystä tulla juttelemaan yrittäjyydestä asiantuntijoiden kanssa.

Pop up -Formun tapahtumissa on yritysasiamiehen lisäksi mukana vaihtelevasti myös muita  Formussa toimivia kumppaneita, mm. Leader Suupohjan ja Leader Liiverin edustajia, jotka avustavat myös yhdistysten toiminnassa tai Seamkin korkeakouluasiamies Tarja Sandvik, joka vastaa tällä hetkellä myös NOUSU-hankkeesta, jonka tarkoituksena on opastaa valmennuksilla alueen yrittäjiä digitaalisten palveluiden käyttöönottoon sekä antaa mm. koronatukineuvontaa. Formun kumppaniverkostoon kuuluvat lisäksi Viexpo, joka vastaa alueen vientimahdollisuuksien kehittämisestä, Elyn yritysasiantuntija, Uusyrityskeskus Neuvoa-antavan asiantuntija sekä Kurikan kaupungin maaseutupalveluiden asiantuntija. Facebookin ja kaupungin sivuilla julkaistavista tapahtumatiedoista löytyy aina tieto siitä, ketkä asiantuntijat ovat tavattavissa kussakin tilaisuudessa.

Leader Suupohjan Mirka Mäki-Kala ja Kurikan kaupungin yritysasiamies Jussi-Pekka Kurikka Pop up -Formu tapahtumassa

Kynnys yritystoimintaan lähtemiseen on hieman vähentynyt viimeisen vuoden aikana. Koronapandemian aikana moni on miettinyt uutta suuntaa elämälleen, johon yritystoiminta on ollut ratkaisu. ”Yrittäminen antaa vapaat kädet tehdä juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa. Lisäksi jos yritysidea on toimiva, mikä olisi sen parempi tapa tehdä elantoa?” kertoo Jussi-Pekka Kurikka, joka on itsekin toiminut yrittäjänä aiemmin useita vuosia tietotekniikan alalla.

Mikäli yrityksesi tarvitsee neuvoa tai ajatuksia yritystoiminnastasi, olet uusi yrittäjä tai haaveilet yritystoiminnan perustamisesta, tule tapaamaan asiantuntijoitamme Pop up -Formuun tai ota yhteyttä Jussi-Pekka Kurikkaan. Puh. 044 760 9122 tai sähköpostilla jussi-pekka.kurikka@kurikka.fi

Kevään tulevat tapatumat löydät myös Kurikan kaupungin tapahtumakalanterista www.kurikka.fi/tapahtumat ja Facebookista www.facebook.com/formukurikka

 

  • Pop up -Formu Jurvassa 22.1.klo 12.00–16.00
  • Pop up -Formu Jalasjärvellä 29.1. klo 12.00–16.00
  • Jurvassa 19.2.
  • Jalasjärvellä 26.2.
  • Jurvassa 19.3.
  • Jalasjärvellä 26.3.
  • Jurvassa 16.4.
  • Jalasjärvellä 23.4.
  • Jurvassa 21.5.
  • Jalasjärvellä 28.5.
  • Jurvassa 11.6.
  • Jalasjärvellä 18.6.