Teksti: Veikka Risku

Kohti Kampusta

Aloitin Kurikan Kampuksen toisena somelähettiläänä viime keväänä. Tuolloin kävin Kurikan yhteiskoulun yhdeksättä luokkaa ja nyt kesän jälkeen olen aloittanut lukio-opinnot. Somelähettiläänä päivitän Kurikan Kampuksen sometilejä. Päivityksissä kerron lukion tapahtumista ja lukiomme siirtymisestä uudelle Kampukselle.

Lukio-opiskelu on paljon itsenäisempää kuin yläasteella ja omat kurssivallinnat tekevät opiskelusta mielekästä. Tietokonetta käytetään opiskelussa paljon enemmän kuin aiemmin; niin tehtäviä kuin kokeitakin tehdessä. Opintoni lukiossa ovat lähteneet hyvin vauhtiin.

Olen käynyt Kampuksella ja sen asuntolassa jo niiden rakennusvaiheessa. Viimeksi kävin tutustumassa Kampukseen Asu ja Elä -tapahtuman aikana monen muun tavoin. Kampusalueesta on tulossa hieno, koulun tilat näyttivät avarilta ja viihtyisiltä.

Uskon, että opiskeluissa lisääntyneen tietotekniikan käyttö on otettu hyvin huomioon ja tilojen muunneltavuus tuo opintoihin vaihtelua. Kampukselle rakentuvat myös hyvät tilat monenlaiseen toimintaan ja tapahtumien järjestämiseen. Opiskelijamäärä on huomattavasti suurempi ammatillisten opintojen ja lukio-opintojen siirtyessä samaan rakennukseen.

Itse odotan innolla koulun näkemistä täysin valmiina. Uudella opiskeluympäristöllä on varmasti positiivinen vaikutus.